Pestäänkö?
Tämän kysymyksen olet varmasti kuullut tullessasi hiustenleikkuuseen. Miksi haluaisimme pestä hiuksesi? Ei sen vuoksi että saksemme tylsyisivät – meillä on kyllä useita saksia, ja parhaimmilla leikkaammekin aina vain juuri pestyjä hiuksia. Eikä sen vuoksikaan että hiuksesi olisivat likaiset, olethan saattanut ne juuri edellisiltana tai aamulla pestä. Vaan yksinkertaisesti siksi, että haluamme tarjota sinulle parhaan mahdollisen lopputuloksen.
Miten hiusten pesu voisi vaikuttaa leikkauksen lopputulokseen? Hiuksia leikatessa tärkeä seikka on se miten hiukset kammataan leikattaessa. Puhutaan ns. nostokulmasta eli siitä missä asennossa hiukset ovat hiuspohjaan nähden. Myös hiusten luontainen laskeutuminen vaikuttaa lopputulokseen, pyörteet, kasvusuunnat ja hiusten taipuisuus ovat meillä jokaisella erilaiset. Mikäli hiukset ovat pesty edellisiltana, niin jokainen tietää että ne ovat painuneet yön aikana vaikka mille mutkalle. Jos taas hiukset ovat pesty aamulla ja sitten föönattu ja kiharrettu/suoristettu tai laitettu kiinni, hiusten luontainen asettuminen ei ole enää näkyvissä.
Yksi onnistuneen hiustenleikkauksen perusedellytyksistä onkin se, että kampaaja näkee miten hius haluaa itsestään asettua. Näin asiakas saa helpommin laitettavat hiukset, koska jo leikkausmallissa pystyy huomioimaan hiusten luonnollisen laskeutumistavan ja kotona ei sitten tarvitse niin paljon ”taistella vastakarvaan”. Eli mitä helpommin laitettavat hiukset haluat, sitä tärkeämpää on että leikkaus suoritetaan pestyihin hiuksiin.
Hiusten pesu on siis tärkeä osa onnistunutta hiustenleikkausta! Valitsemme aina juuri sinun hiuksillesi sopivan shampoon ja hoitoaineen. Käytössämme olevista tuotteista Kérastase on erityisesti hiusten ja hiuspohjan hoitoon erikoistunut sarja, johon kuuluvat olennaisena osana erikoishoidot, joita myös tarjoamme.
Tervetuloa hiustenpesulle!
Ps. ”Pakkopesua”? Älä pelkää, mikäli et kuitenkaan halua että hiuksesi pestään, niin ei hätää, kyllä me silti hiuksesi leikkaamme. Tällöin tietysti saat paremman lopputuloksen, mikäli olet itse pessyt hiuksesi samana päivänä, etkä ole laittanut niihin muotoilutuotteita – hoitoainetta voit laittaa, se ei haittaa hiustenleikkausta millään tavalla.